Jäsenhuone|Työhuone

Aluekartta

 

Hevosautojen pysäköinti on nurmikentällä kilpailuareenan vieressä. Noudatathan pysäköinninvalvojan ohjeita, yleensä trailerit ohjataan kentän puolelle vasemmalle ja isot hevosautot metsän reunaan oikealle. Pysäköintialueemme on saanut runsaasti kiitosta tilavuudestaan.

Yleisön pysäköintiin on varsinaisella kilpailualueella niukasti tilaa, vain noin kymmenelle autolle. Kisarannantien varteen mahtuu kuitenkin runsaasti henkilöautoja. Vältäthän pysäköintiä suoraan Pohtiolammen portin kohdalle, että hevosautoilla mahtuu kääntymään ahtaasta risteyksestä.

Kanslia, tuomaritorni, buffetti ja vessat sijaitsevat kaikki samassa rakennuksessa, pysäköintialueelta katsottuna kentän vasemmalla reunalla. Kanslian yhteydessä on myös ilmoitustaulu mistä löydät kilpailun aikataulun, ajantasaiset lähtölistat ja kaiken muun tarvittavan.

Katsomo on myös kentän vasemmalla reunalla. Varsinkin yläriveiltä on hyvä ja esteetön näkyvyys koko kilpailukentälle (esim. suoritusten videointia ajatellen).

Hevosten kulku verryttelyyn on vain kilpailukentän oikealta puolelta. Vasemmalta puolelta katsomon ja toimitilarakennusten takaa hevosten kulku on ehdottomasti kielletty. Verryttelyyn pääsee halutessaan kulkemaan myös metsän puolelta n. 5 metriä taaempana kulkevaa polkua pitkin mikäli kentän reunan ja estekatosten väli tuntuu liian ahtaalta (tilaa on kuitenkin useampi metri). Koulukilpailuissa kulku vain metsäpolkua pitkin, estekatosten ja kentän välissä on tällöin tuomariautot eikä välistä mahdu kulkemaan.

Käsihevosalue on yläkentän vasemmassa, kulkuväylältä katsottuna kauemmassa reunassa. Tällä alueella vain sallitaan käsihevoset, ei selästä käsin kävelyttämistä.

Yläverkka on yläkentän oikeassa reunassa. Tällä alueella voit kävelyttää hevosta selästä käsin ja tilan niin salliessa myös ravata ennen varsinaiseen verryttelyyn siirtymistä.

Verryttelyalue on kilpailukentän yhteydessä väliaidoilla rajattuna. Verryttelyyn pääsee kerrallaan 10 ratsukkoa. Ratsastussuunta verryttelyssä on kaikille koko ajan sama ja sitä vaihdetaan säännöllisesti. Kulku verryttelyyn tapahtuu yläverkan reunasta, metsän puolelta (samalta puolelta mistä kulku verryttelyyn on).

Kilpailukenttä on suoraan yhteydessä verryttelyalueeseen. Suorittavan ratsukon lisäksi seuraava valmistautuva ratsukko saa olla kilpailukentällä odottamassa vuoroaan. Kulku kilpailukentälle tapahtuu verryttelyalueen tuomaritornin puoleisesta päästä. Seuraava kilpailukentälle päästettävä ratsukko pyritään pyytämään portille aina ajoissa odottamaan.

Vesipiste löytyy toimitilarakennuksen pohjoispäädystä.