Aiemmat seuravalmennukset
Riina Eskola, maastoestevalmennus
Valmennusten kohderyhmänä maastoesteiden hyppäämistä aloittavat ratsukot. Tutustutaan maastoestekokeen tyyppiesteisiin ja tehtäviin sekä sääntöihin. Kehitetään hevosista turvallisia ja luotettavia suorittajia. Kaikki harjoitukset aloitetaan helppoina ja pieninä, joilla tehdään runsaasti toistoja, vasta keväällä kasvatetaan kiinteiden esteiden kokoa harrasteluokan mittoihin. Tavoitteenna, että valmennuksiin osallistuvat ratsukot olisivat valmiita starttaamaan kenttäkilpailuissa harrastetasolla alkukesästä 2011. Valmennuspaketti on suunniteltu etenemään portaittain siten, että ratsukko osallistuisi jokaiseen valmennuskertaan. Jokaiselle valmennustunnille ilmoittautudutaan kuitenkin erikseen, eikä sitoutumista koko pakettiin vaadita. Valmentajana ratsastuksenopettaja Riina Eskola, joka on kilpaillut kenttää eri hevosilla mm. Suomen maajoukkueessa. Huom! Valmennuksissa turvaliivi pakollinen (kuten kenttäkisojen maastoesteosuudella yleensäkin).
1. valmennus: su 19.9. 2010 klo 12-> Herttualan Ratsastuskoulun maastoestealueella. Aiheena ylös- ja alashypyt, mukautuminen, veteen totuttaminen, lyhyt rataharjoitus. Hinta KaRalaisilta 17 EUR/ratsukko ja muilta kuin KaRalaisilta 20 EUR/ratsukko. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella to 16.9.2010 mennessä (ilmoittautumisaika on päättynyt).
OSALLISTUJAT: Reetta Alenius, Kaarin Lännenpää, Mira Pajunen, Suvi Mäkkylä, Arttu Kotilainen, Mari Rinta-Piirto
2. valmennus: su 24.10. 2010 klo 12-> Herttualan ratsastuskoulun maastoestealueella. Aiheena tyyppiesteet; pysty, okseri/laatikko, hauta, veteen ratsastus, lyhyt rataharjoitus. Hinta KaRalaisilta 17 EUR/ratsukko ja muilta kuin KaRalaisilta 20 EUR/ratsukko. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella keskiviikkoon 20.10. mennessä. Ilmoittautuminen on päättynyt.
klo 13.30 Arttu Kotilainen - Heitto, Kaarin Lännenpää - Hera III, Mira Pajunen - Vilon Viima, Risto Jurva- Eetu, Elli Lehtimäki - Emmi
klo 15.00 Niina Ikola - Siltasaaren Sebastian, Helena Ikola - Atlantis, Oona Puustinen - Shade of Jackpot, Jaana Hanhonen-Helenius - Baltic Highway, Isa Vuohelainen - Piirron Lento
3. valmennus: su 14.11. 2010 klo 12-> Herttualan ratsastuskoulun maastoestealueella. Aiheena erikoisesteet; kulma, tarkkuusesteet, este ylä- ja alamäessä, este ja vesi, lyhyt rataharjoitus. Hinta KaRalaisilta 17 EUR/ratsukko ja muilta kuin KaRalaisilta 20 EUR/ratsukko. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella keskiviikkoon 10.11. mennessä. Ryhmät: Klo 11 Arttu Kotilainen, Risto Jurva + 4 Herttualan ratsukkoa, Klo 13 Emilia Ikola, Niina Ikola, Oona Puustinen, Jaana Hanhonen-Helenius, Isa Vuohelainen + Herttualan 1 ratsukko.
4. valmennus: su 2.1. 2011 klo 12-> Ruusutarhan maneesilla (maneesiin rakennetaan maastoesteiden kaltaisia kiinteitä esteitä). Aiheena kontrollitehtävät, lyhyet tiet, nopeasti seuraavat tehtävät ja teiden valinta; rataharjoitus. Hinta KaRalaisilta 17 EUR/ratsukko ja muilta kuin KaRalaisilta 20 EUR/ratsukko. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella tiistaihin 28.12. mennessä. Ilmoittautuminen on päättynyt, vapaita paikkoja voi tiedustella Laura Korkeamäeltä.
Maasto- ja erikoisestekilpailuharjoitus la 8.1. 2011 Ruusutarhan maneesilla. Ilmoittautumiset Herttualan Ratsastuskoulun kautta.
5. valmennus: su 27.2. 2011 klo 12-> Ruusutarhan maneesilla. Hinta KaRalaisilta 17 EUR/ratsukko ja muilta kuin KaRalaisilta 20 EUR/ratsukko. Aiheena kontrollitehtävät, lyhyet tiet, nopeasti seuraavat tehtävät ja teiden valinta; rataharjoitus. Ilmoittautuminen on päättynyt. Vapaita paikkoja voi tiedustella Laura Korkeamäeltä. Osallistujat: klo 13:00 Elli ja Emmi, Mira ja Vilon Viima, Meri ja Sälli, Risto, klo 14:30 Jaana Hanhonen-Helenius, Niina Ikola
Maasto- ja erikoisestekilpailuharjoitus la 5.3. 2011 Ruusutarhan maneesilla. Ilmoittautumiset Herttualan Ratsastuskoulun kautta. Kutsu.
la 23.4. - su 24.4. 2011 perinteinen pääsiäisen kenttäkilpailu. Kutsu Herttualan Ratsastuskoulun sivuilla.Ttervetuloa ratsastamaan vaikka vain maasto-osuus!: Ilmoittautumiset ja tiedustelut suoraan info@hevosvoima.info.
6. valmennus: su 17.4. 2011 klo 12-> Olossuhteiden mukaan joko Herttualan ratsastuskoulun maastoestealueella tai Ruusutarhan maneesilla. Teema paikan mukaan. Päivitys 10.4.2011: Lumitilanteen ja sulamisvesien vuoksi valmennuksen ajankohtaa joudutaan siirtämään. Päivitys 21.4.2011: Uusi päivämäärä 7.5. 2011 ja paikkana pelto Herttualan Ratsastuskoulun läheisyydessä. Ilmoittautumuset suoraan info@hevosvoima.info.
7. valmennus toukokuussa: Valmistelut kilpailuja varten myös jossain muualla kuin Herttualassa tai Ruusutarhalla. Sääntö ja tietopaketti (teoria) kisoihin lähtijöille. Katsotaan joku lähialueen kilpailu, mihin valmentaja lähtee mukaan erityisesti maasto-osuutta varten. Päivitys 21.4.2011: Suunnitteilla 15.5. 2011 Niinisalossa kenttäkilpailuiden maasto-osuuden seuraaminen, hevoset olisi otettuna mukaan ja kisojen jälkeen hypättäisiin maastoesteitä. Ilmoita halukkuutesi osallistua suoraan: info@hevosvoima.info.
Syksy 2011: Maastoestevalmennusta edistyneille sekä aloittaville ratsukoille:
su 4.9. klo 18-> edistyneet: tyyppiesteiden katselmus, aloittavat: ylös- ja alashypyt; tyyppiesteet.
su 25.9. klo 15-> edistyneet: vesi ja tarkkuustehtävät, aloittavat: ylös- ja alashypyt; tyyppiesteet jatkuvat
su 16.10. klo 15-> edistyneet: suhteutetut tehtävät, aloittavat: tarkkuustehtävät; vesi
su 6.11. klo 13-> edistyneet: rataharajoitus, aloittavat: rataosioharjoitukset
Ohjelmaa voidaan muokata olosuhteiden ja valmennukseen ilmoittautuneiden mukaan. Estekorkeus maltillinen, valmennusten pääpaino teknillisessä osaamisessa sekä ratsukoiden perustaitojen vahvistamisessa.
Veteen liittyviä harjoituksia tehdään joka kerta, vesitilanteen mukaan.
Vaativampia esteitä ja tehtäviä kaipaaville järjestetään pyynnöstä eriytettyjä harjoituksia.
Talvella järjestämme kaksi erikois- ja maastoesteisiin liittyvää valmennusta. Keväällä 2012 jatkamme siitä, mihin syksyllä jäädään.
Alue on hiekkapohjainen, hokkeja ei tarvitse.
Maastoalueelle on jälleen valmistunut lisää kiinteitä sekä siirrettäviä esteitä. Este- ja harjoitusvalikoima on erittäin monipuolinen ja kattava.
Valmennusmaksut sisältävät ratamaksun, joten näissä valmennuksissa sitä ei peritä.
Ilmoittautumiset edelliseen torstaihin mennessä, ryhmiinjako Herttualan nettisivuilla perjantain kuluessa.
Tervetuloa mukaan, vaikka et olisi aiemmin maastoesteisiin tutustunut!
Hinta: 20e/krt / ratsukko omalla hevosella; Herttualan oppilaille koulun hevosella 35e/krt
ILMOITTAUTUMISET JA TIEDUSTELUT info@hevosvoima.info ja 050-3015229
Hanna Heiskanen, kouluvalmennus
Torstai 17.2. 2011 alkaen klo 17.15 Ruusutarhan maneesilla. Kesto 1 h. Hinta KaRalaisilta 18 EUR/ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 25 EUR/ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Aiheena perusratsastus ja ratsukoiden tason kartoittaminen. Valmennus on tarkoitettu kaikille Hannan kouluvalmennuksista kiinnostuneille ja tällä ensimmäisellä kerralla "katsastetaan" ratkoiden tasoa, jonka pohjalta rakennetaan kevääksi valmennussuunnitelma. Myös toiveita seuraavien valmennusten aiheiksi saa esittää. Osallistuminen tähän valmennukseen ei kuitenkaan velvoita osallistumista seuraavilla kerroilla, vaan kaikille tunneille ilmoittaudutaan aina erikseen. Kaikki kynnelle kykenevät rohkeasti mukaan! Ilmoittautumiset tällä lomakkeella to 10.2. mennessä. Ilmoittautuminen on päättynyt ja ryhmät ovat täynnä. Mahdollisia peruutuspaikkoja voi tiedustella Kaisu Rukolta.
RYHMÄT 17.2. 2011
Klo 17.15 Suvi Mäkkylä, Elli Lehtimäki (Sälli), Mira Pajunen, Rauha Hirvonen
Klo 18.15 Sara Akineri, Nora Niiranen, Niina Ikola, Emilia Ikola
Klo 19.15 Arttu Kotilainen, Risto Jurva, Reetta Puranen, Elli Lehtimäki (Emmi)
Klo 20.15 Eveliina Rikkinen, Eeva Honkala, Anna Heikkinen, Iida Jurvanen
To 3.3. 2011 alkaen noin klo 17.15 (max. 4 ryhmää) Ruusutarhan maneesilla. Kesto 1 h. Hinta KaRalaisilta 18 EUR/ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 25 EUR/ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Aiheena perusratsastus ja ratsukoiden tämän hetkisen tason vahvistaminen. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella to 24.2. mennessä. Pakkasraja -20 C. Ryhmät ovat täynnä. Mahdollisia vapautuneita paikkoja voi tiedustella Kaisu Rukolta.
RYHMÄT 3.3. (Päivitetty 3.3. klo 12.15)
Ryhmä I klo 17.15. ENSIMMÄINEN RYHMÄ PERUTTU (Jurvanen Iida), (Hirvonen Rauha), (Oksavuori Sari), Lehtimäki Elli (Emmi) -> siirtyy ryhmään III. Niiranen Nora siirtyy ryhmästä III ryhmään II.
Ryhmä II klo 18.15 Rikkinen Eveliina, Rantaeskola Beata, Heikkinen Anna, Honkala Eeva, Niiranen Nora
Ryhmä III klo 19.15 Kotilainen Minna, Pajunen Mira, Akineri Sara, Lehtimäki Elli (Emmi)
Ryhmä IV klo 20.15 Puranen Reetta, Mäkkylä Suvi, Lehtimäki Elli (Sälli), Jurva Risto
To 31.3. 2011 alkaen klo 17 (max. 4 ryhmää) Parvelan maneesilla. Kesto 1 h. Hinta KaRalaisilta 18 EUR/ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 25 EUR/ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Aiheena perusratsastus ja ratsukoiden tämän hetkisen tason vahvistaminen.
HUOMIO KAIKKI! Ruusutarhan maneesin pohjatilanteen vuoksi valmennus on siirretty Parvelan ratsastuskeskuksen maneesiin (Mustikkavuorentie 63). Muistattehan varata mukaanne maneesimaksun (7 euroa, mielellään tasaraha), Hanna kerää maneesimaksut. Huom. ryhmäjaoissa tehty muutoksia 30.3. aamulla!
Ryhmä I klo 17 Beata Rantaeskola, Jatta Backman, Mervi Väisänen
Ryhmä II klo 18 Minna Tihinen, Nora Niiranen, Susku Hanweg
Ryhmä III klo 19 Rauha Hirvonen, Iida Jurvanen, Suvi Mäkkylä, Risto Jurva
Pe 6.5. 2011 alkaen noin klo 17 (max. 4 ryhmää) Pohtiolammen kentällä. Kesto 1 h. Hinta KaRalaisilta 18 EUR/ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 25 EUR + 4 EUR kenttämaksu per ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Aiheena perusratsastus ja ratsukoiden tämän hetkisen tason vahvistaminen. Hannan kanssa voidaan valita ratsukkokohtaisesti kouluohjelma, joka on tarkoitus ratsastaa kouluratatreeneissä toukokuussa. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella, ilmoittautumisaikaa jatkettu tiistaihin 3.5.2011.
Ryhmät: klo 17 Beata Rantaeskola, Susanne Hanweg, Elli Lehtimäki.
Klo 18 Arttu Kotilainen, Suvi Mäkkylä, Helena Seppälä
To 12.5. 2011 alkaen noin klo 17 (max. 4 ryhmää) Pohtiolammen kentällä. Kesto 1 h. Hinta KaRalaisilta 18 EUR/ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 25 EUR + 4 EUR kenttämaksu per ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Aiheena perusratsastus ja ratsukoiden tämän hetkisen tason vahvistaminen. Hannan kanssa harjoitellaan ratsukkokohtaisesti kouluohjelmaa, joka on tarkoitus ratsastaa kouluratatreeneissä toukokuussa. Valmennukseen rakennetaan kouluaidat ja ratsastetaan niiden sisällä. Ohjelmat ovat samat kuin KaRan 21.5. koulukisoissa. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella ma 9.5. mennessä.
Kouluradan rakennus klo 17.
ryhmä I klo 18 Annukka Jarnola, Satu Torvinen, Hanna Reinola
ryhmä II klo 19 Anna Heikkinen, Beata Rantaeskola, Helena Seppälä, Susanne Hanweg
ryhmä III klo 20 Suvi Mäkkylä, Risto Jurva, Arttu Kotilainen, Mira Pajunen
Ke 29.6. Pohtiolammella klo 16 alkaen. Kesto 1 h. Hinta KaRalaisilta 18 EUR/ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 25 EUR/ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Aiheena perusratsastus ja kouluratatreeniin valmistautuminen. Ilmoittautuminen 24.6. mennessä tällä lomakkeella. Ilmoittautuminen on päättynyt.
RYHMÄT
Ryhmä I klo 16 Elli Lehtimäki, Susanne Hanweg, Maija Olden
Ryhmä II klo 17 Veera Lehtonen, Mira Pajunen, Arttu Kotilainen
Ryhmä II klo 18 Risto Jurva, Suvi Mäkkylä, Jaakko Marttila
Torstai 15.9. 2011 illalla Pohtiolammen kentällä. Kesto 1 h. Hinta KaRalaisilta 18 EUR/ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 25 EUR/ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Aiheena sivuttaisliikkeet. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella 8.9. mennessä. Ilmoittautuminen on päättynyt.
Ryhmä I klo 16 Elli Lehtimäki, Marinka Halkola, Sara Akineri, Aira Hirvonen
Ryhmä II klo 17 Toni Martikainen, Sirpa Kokko, Suvi Mäkkylä
Ryhmä III klo 18 Maija Olden, Riina Eskola, Hanna-Mari Pekkala
Ryhmä IV klo 19 Erika Nieminen, Mira Pajunen, Arttu Kotilainen
Torstaina 3.11.2011 alkaen noin klo 17 Ratsastuskeskus Parvelassa (ja mahdollisesti Ruusutarhan maneesilla). Kesto 1 h. Aiheena siirtymiset askellajien sisällä. Hinta KaRalaisilta 18 EUR + 7 maneesimaksu per ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 25 EUR + 7 EUR maneesimaksu per ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Ilmoittautumiset tällä lomakkeella 27.10. mennessä.
Ryhmä I klo 16.30 Jatta Backman, Kaisu Rukko, Beata Rantaeskola
Ryhmä II klo 17.30 Sara Akineri, Aira Hirvonen, Elli Lehtimäki
Ryhmä III RUUSUTARHALLA n klo 19 Mira Pajunen, Susanne Hanweg, Anna Heikkinen
Ryhmä IV HERRAT n klo 20 Risto Jurva, Arttu Kotilainen, Jaakko Marttila
Keskiviikkona 7.12.2011 alkaen klo 16 tai 17 Ratsastuskeskus Parvelassa (ja mahdollisesti Ruusutarhan maneesilla). Kesto 1 h. Aiheena jännittyneen ja pelokkaan hevosen ratsastus. Hinta KaRalaisilta 15 EUR + 7 maneesimaksu per ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 25 EUR + 7 EUR maneesimaksu per ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Ilmoittautumiset tällä lomakkeella 2.12. mennessä.
RYHMÄT VAIN RUUSUTARHALLA
Ryhmä I klo 18 Elli Lehtimäki, Mira Pajunen, Kati Santtila
Ryhmä II klo 19 Risto Jurva, Jaakko Marttila, Arttu Kotilainen
Torstaina 29.12.2011 alkaen klo 17 Ratsastuskeskus Parvelassa (ja mahdollisesti Ruusutarhan maneesilla). Kesto 1 h. Aiheena kuolaintuntuma. Hinta KaRalaisilta 15 EUR + 7 maneesimaksu per ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 25 EUR + 7 EUR maneesimaksu per ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Ilmoittautumiset tällä lomakkeella 22.12. mennessä.
Ryhmä I Klo 16 PARVELASSA Henni Autio, Elli Lehtimäki, Heidi Wäre
Ryhmä II klo 17 Aira Hirvonen, Meri Paju
Ryhmä III klo 18.30 RUUSUTARHALLA Mira Pajunen, Beata Rantaeskola, Marinka Halkola, Susanne Hanweg
Ryhmä IV 19.30 Arttu Kotilainen, Jaakko Marttila, Risto Jurva, Suvi Mäkkylä
KOULURATATREENIT
Valmennusryhmäläisten kouluratatreenit ke 6.7.2011 alkaen noin klo 16.30 kouluradan rakentamisella. Paikkana Pohtiolammen kenttä. Hinta KaRalaisilta 12 EUR/ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 16 EUR/ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Mukaan mahtuu maksimissaan noin 20 ratsukkoa, yksi rata per ratsukko. Hanna Heiskanen neuvoo ratsukoita verryttelyssä. Tuomarina Nina Soilammi. Ratsastettavina kouluohjelmina: Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma (rata B) 2003, päivitetty 2009, B-merkin kouluohjelma 2010 tai A-merkin kouluohjelma 2006. Ilmoittautuminen to 30.6. mennessä tällä lomakkeella. Päivitys 4.7.2011: Kouluratatreenit joudutaan perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Jos kiinnostusta jonain toisena ajankohtana vastaavalle tilaisuudelle on, niin ilmoitelkaa Kaisu Rukolle.
ISTUNTATUNNIT JA -KURSSIT
Saara Uusitalon istuntatunti torstaina 17.3. 2011 Ruusutarhan maneesilla. Kesto 1 h. Hinta KaRalaisilta 16 EUR/ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 22 EUR/ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Aiheena istunta: vartalon hallitseminen ja käyttö ratsastuksessa. Valmennus tukee Hanna Heiskasen kouluvalmennuspakettia, mutta siihen voivat osallistua myös kaikki muut halukkaat ratsukot. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella ma 14.3. mennessä. Ilmoittautuminen on päättynyt. Vapaita paikkoja voi tiedustella Kaisu Rukolta.
RYHMÄT 17.3.2011
klo 17 Kaisu Rukko, Jatta Backman, Beata Rantaeskola
klo 18 Iida Jurvanen, Sari Oksanen, Niina Ikola, Emilia Ikola
klo 19 Elli Lehtimäki, Mira Pajunen, Nora Niiranen, Suvi Mäkkylä
klo 20 Anna Heikkinen, Eeva Honkala, Arttu Kotilainen, Risto Jurva
Saara Uusitalon istuntatunti lauantaina 16.4. 2011 Ratsastuskeskus Parvelan maneesilla (HUOM! Muuttunut päivä ja paikka!). Kesto 1 h. Hinta KaRalaisilta 16 EUR/ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 22 EUR/ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Lisäksi Ratsastuskeskus Parvelan ulkopuolisilta ratsukoilta peritään 7 EUR maneesimaksu. Aiheena istunta: vartalon hallitseminen ja käyttö ratsastuksessa. Valmennus tukee Hanna Heiskasen kouluvalmennuspakettia, mutta siihen voivat osallistua myös kaikki muut halukkaat ratsukot. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella 10.4. mennessä. Vapaita paikkoja voi tiedustella Kaisu Rukolta.
RYHMÄT 16.4. klo 10 Iida Jurvanen, Sari Oksavuori, Erika Nieminen, Hanna Silas
klo 11 Risto Jurva, Arttu Kotilainen, Suvi Mäkkylä, Anna Heikkinen
Hanna Heiskasen & Saara Uusitalon istuntakurssit
Istunta kuntoon I -kurssi la 8.10. 2011. Aiheena kehontuntemus ja rentoutuminen. Ohjaajina kurssilla ovat fysioterapeutti Saara Uusitalo sekä ratsastuksenopettaja ja valmentaja Hanna Heiskanen. Teoriaosuus on Pikonlinnassa alkaen noin klo 9 ja se kestää noin 1,5 h. Ratsastusosuus alkaa klo 13 Herttualan Ratsastuskoulun maneesissa. Omaa hevosta ei tarvita välttämättä mukaan, vaan hevosen
voi vuokrata Herttualan Ratsastuskoululta hintaan 20 euroa. Hinta KaRalaisilta 75 EUR + maneesimaksu 7 EUR + mahd. hevosvuokra 20 EUR ja muilta kuin KaRalaisilta 95 EUR + maneesimaksu 7 EUR + mahd. hevosvuokra 20 EUR (muita kuin KaRalaisia otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Paikkoja rajoitetusti.
Kurssi on siis myös esteratsastajille ja kaikille tasosta huolimatta!!
Esite (pdf-tiedosto).
Istunta kuntoon I -kurssi la 19.11. 2011. Aiheena kehontuntemus ja rentoutuminen. Ohjaajina kurssilla ovat fysioterapeutti Saara Uusitalo sekä ratsastuksenopettaja ja valmentaja Hanna Heiskanen. Teoriaosuus on Pikonlinnassa alkaen noin klo 11 ja se kestää noin 1,5 h. Ratsastusosuus alkaa noin klo 15 Wääksyn Ratsastuskoulun maneesissa. Omaa hevosta ei tarvita välttämättä mukaan, vaan hevosen voi vuokrata Wääksyn Ratsastuskoululta hintaan 20 euroa. Hinta KaRalaisilta 75 EUR + mahd. hevosvuokra 20 EUR TAI omalla hevosella tultaessa maneesimaksu 8 EUR. Paikkoja rajoitetusti.
Kurssi on siis myös esteratsastajille ja kaikille tasosta huolimatta!!
Esite (pdf-tiedosto).
Ilmoittautumisett Saaralle ke 16.11.2011 mennessä saara@ridingfysio.fi tai p. 040 709 3131. Muista mainita ilmoittautuessasi, jos olet KaRalainen!
Jari Sneck, estevalmennus
La-su 12.-13.2. 2011 Ruusutarhan maneesilla, kesto 2 x 1 h. Hinta KaRan jäseniltä 35 EUR, muilta kuin KaRan jäseniltä 50 EUR. Paketti tarkoitettu kokonaisuudeksi, mutta on mahdollista osallistua myös vain jompana kumpana päivänä (yhden päivän hinta KaRan jäsenille 18 EUR ja muille 25 EUR). Aiheena kontrolli ja hevoseen vaikuttaminen. Lauantaina puomi- ja kavalettityöskentelyä; askelpituuden säätely ja rytmistä huolehtiminen. Sunnuntaina jatketaan lauantain teemaa pienillä esteillä. Lopuksi tehtävät yhdistetty radan hyppäämistä valmistelevaan rataharjoitukseen, joka sisältää puomeja, kavaletteja ja pieniä esteitä. Ilmoittautuminen on päättynyt, vapaita paikkoja voi tiedustella Laura Korkeamäeltä.
RYHMÄT 12.-13.2. la klo 14 ja su klo 15
Emilia Ikola, Elli Lehtimäki, Sara Akineri
La 19.3. 2011, Herttualan ratsastuskoulun maneesilla klo 10 ->, kesto 1 h. Hinta KaRan jäseniltä 18 EUR, muilta kuin KaRan jäseniltä 25 EUR. Aiheena radan ratsastamiseen liittyviä harjoitteita pilkottuna ensin osioihin ja lopuksi yhdistetään kokonaisuudeksi. Ilmoittautumiset 12.3. mennessä. Ilmoittautumisaikaa jatkettu tiistaille 15.3.!
Ryhmät 19.3. 2011
Klo 10-11Mira Pajunen, Elli Lehtimäki, Suvi Mäkkylä
Klo 11-12 Sara Akineri, Ilona Kurjonen
Klo 14.45- Arttu Kotilainen
La-su 2.-3.4. 2011 Herttualan ratsastuskoulun maneesilla (HUOM! Muuttunut paikka), kesto 2 x 1 h. Hinta KaRan jäseniltä 35 EUR, muilta kuin KaRan jäseniltä 50 EUR. Paketti tarkoitettu kokonaisuudeksi, mutta on mahdollista osallistua myös vain jompana kumpana päivänä (yhden päivän hinta KaRan jäsenille 18 EUR ja muille 25 EUR). Aiheena lauantaina radan osa-alueita; suhteutetut ja sarjat. Sunnuntaina jatketaan lauantain aihetta ratakokonaisuuden hyppäämiseen. Huomaathan että valitettavan myöhäisestä ilmoittautumisajasta johtuen valmennuksen maksun eräpäivä on heti. Ilmoittautumisaika on päättynyt.
Ryhmät
LAUANTAI kello 15-16, Mira Pajunen, Elli Lehtimäki, Meri Paju
Kello 16-17 Emilia Ikola, Niina Ikola, Heli Kivimäki
SUNNUNTAI kello 13-14 Suvi Mäkkylä, Suvi Halme
Kello 14-15 Mira Pajunen, Elli Lehtimäki
Kello 15-16 Elli Lehtimäki, Emilia Ikola, Niina Ikola
Pe-la 13.-14.5. 2011 (pe ilta, la aamupäivä) Pohtiolammen kentällä -> Lehtimäkien kentällä, kesto 2 x 1 h. Hinta KaRan jäseniltä 35 EUR, muilta kuin KaRan jäseniltä 50 EUR. Paketti tarkoitettu kokonaisuudeksi, mutta on mahdollista osallistua myös vain jompana kumpana päivänä (yhden päivän hinta KaRan jäsenille 18 EUR ja muille 25 EUR). Aiheena kilpailuihin valmistava rataharjoitus. Perjantaina mukana vaihteleva estemateriaali (erikoisesteet, portit, yms.). Lauantaina rataharjoitus vaikeutuen lauantaista eli radassa enemmän tehtäviä ja myös uusintaradan ratsastus. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella pe 6.5. mennessä. Mahdollisia vapaita paikkoja voi tiedustella Laura Korkeamäeltä. Päivitys 11.5. 2001: Valmennus pidetään vähäisen osallistujamäärän vuoksi vain lauantaina. Aiheena lauantaina valmistava rataharjoitus vaikeutuen aina uusintarataan saakka.
Valmennuksen pitopaikka siirtyi Lehtimäkien kentälle Pohtiolammen puunharvennusten vuoksi.
Ryhmät
la Klo 10 Suvi Halme, Suvi Mäkkylä, Elli Lehtimäki, Mira Pajunen
Klo 11 Kivimäki Heli, Beata Rantaeskola, Risto Jurva
Jarin tehoviikonloppu la-su 26.-27.11.2011 aamulla Ratsastuskeskus Parvelan maneesilla, kesto 2 x 1 h. Hinta KaRan jäseniltä 45 EUR + 14 EUR maneesimaksuja, muilta kuin KaRan jäseniltä 60 EUR + 14 EUR maneesimaksuja. Tehopaketti on tarkoitettu kokonaisuudeksi la-su, mutta on mahdollista osallistua myös vain jompana kumpana päivänä (yhden päivän hinta KaRan jäsenille 25 EUR + 7 EUR maneesimaksu ja muille 30 EUR + 7 EUR maneesimaksu). Aiheena lauantaina rataan valmistavat tehtävät, linjat ja suhteutetut välit. Sunnuntaina radan harjoittelua. Ilmoittautuminen tällä lomakkeella 20.11. mennessä. RYHMÄT
LAUANTAI KLO 9.00 Ida-Maria Kesti, Kaisu Rukko, Meri Paju
Klo 10.00 Henni Autio, Amina Gort, Kaisu Rukko
KLO 11.00 Elli Lehtimäki, Heidi Väre, Suvi Hagström
KLO 12.00 Arttu Kotilainen, Risto Jurva, Suvi Mäkkylä, Taru Moore, Aira Hirvonen
SUNNUNTAI KLO 9.30 Elli Lehtimäki, Heidi Väre, Henni Autio, Amina Gort
KLO 10.30 Ida-Maria Kesti, Kaisu Rukko, Meri Paju
KLO 11.30 Arttu Kotilainen, Risto Jurva, Suvi Mäkkylä, Suvi Hagström
Jarin tehoviikonloppu la-su 17.-18.12.2011 aamulla Ratsastuskeskus Parvelan maneesilla, kesto 2 x 1 h. Hinta KaRan jäseniltä 45 EUR + 14 EUR maneesimaksuja, muilta kuin KaRan jäseniltä 60 EUR + 14 EUR maneesimaksuja. Tehopaketti on tarkoitettu kokonaisuudeksi la-su, mutta on mahdollista osallistua myös vain jompana kumpana päivänä (yhden päivän hinta KaRan jäsenille 25 EUR + 7 EUR maneesimaksu ja muille 30 EUR + 7 EUR maneesimaksu). Aiheena lauantaina rataan valmistavat tehtävät ja jumppaa. Sunnuntaina radan harjoittelua hevosia jumppaavilla tehtävillä. Ilmoittautuminen tällä lomakkeella 11.12. mennessä.
Päivitys 11.12.2011: VALMENNUS JOUDUTAAN PERUMAAN, koska valmentajalle tuli ylitsepääsemätön estyminen. Uutta ajankohtaa selvitetään.
Sanna Backlund, estevalmennus
Ti-ke 19.-20.7. 2011 Pohtiolammen kentällä, kesto 2 x 1 h. Hinta KaRan jäseniltä 75 EUR, muilta kuin KaRan jäseniltä 90 EUR + 8 EUR kenttämaksut (muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Valmennuspaketti on klinikkatyylinen kokonaisuus, johon osallistutaan molempina päivinä. Aiheena tiistaina työskentelyä sileällä, kontrollitehtäviä ja pikkujumppaa, ja keskiviikkona päivänä linjatreeniä ja radanratsastusta. Ilmoittautuminen tällä lomakkeella su 10.7. mennessä -> ilmoittautumisaikaa jatkettu keskiviikkoon 13.7. asti.
RYHMÄT ti klo 16 & ke klo 16 Niina Ikola, Emilia Ikola, Annukka Nyberg
ti klo 17 & ke klo 15 Veera Lehtonen, Milla-Maria Lehtinen, Sari Parvela
ti klo 18 & ke klo 14 Päivi Lappalainen, Arttu Kotilainen
Sonja Leskinen, maastoestevalmennus
Yleisiä ohjeita:
- ratsukon varustus kuten kilpailuissa maastoesteradalle startatessa (ratsastajalla turvaliivi, hevosella asianmukaiset suojat)
- esteet ovat (ainakin osin) nurmella -> nurmihokit ehdottomasti alle
- trailerit voi parkkeerata Wääksyn maneesin seinustalle
- kokoontuminen Ponsantien puoleiselle pellolle, kulku maneesilta: lähde maneesilta hiekkatietä pitkin tallista pois päin, käänny T-risteyksestä oikealle puiston läpi, vasemmalla olevan "raunion" jälkeen käänny vasemmalle, esteet ovat kuusiaidan takana olevalla peltoaukealla. Matkaa n. 300m.
- hevoset valmiiksi verryteltyinä ennen oman ryhmän alkua (ainakin ravattuina), pellolla on tilaa verrytellä
- jos eksyt tai tulee jotain muuta kysyttävää, niin Sonjan saa kiinni numerosta 0500-634848
Lauantai 30.7. alkaen klo 10 Wääksyn maastoesteradalla
10.00 Suvi Jussinmäki - Fair Armani, Mari Pukarinen - Alexis, Sara Nyman - Pinewood Geraldina
11.00 Veera Lehtonen - Roderie, Niina Ikola - Siltasaaren Sebastian, Emilia Ikola - Atlantis
12.30 Kati Lepistö - Helmen Lelu, Laura Marttila - Friendly Face, Anna Kankaansivu - Lopik's Remy
13.30 Annika Kankaansivu - Vanilla Man, Päivi Lappalainen - Ihme-Kukka, Ida-Maria Kesti - Pektavius
Sonja Leskisen maastoestevalmenus 13.-14.8.2011 Wääksyn radalla. Kesto noin 1 h eli ratsukot osallistuvat vain toisena päivän. Jos joku välttämättä tahtoo ja tilaa on, niin voi päästä kumpanakin päivänä. Ajankohdat la iltapäivästä ja su koko päivä aikaa. Hinta 20 EUR ratamaksu + KaRalaisilta valmennusmaksu 10 EUR ja muiden seurojen jäseniltä ratamaksu 20 EUR + valmennusmaksu 20 EUR (sekä ratamaksu että valmennusmaksu maksetaan KaRan tilille). Valmennukseen otetaan myös muita kuin KaRan jäseniä. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella ke 10.8. mennessä. Ilmoittautuminen on päättynyt. Mahdollisia vapaita paikkoja voi tiedustella Sonja Leskiseltä. Huom! Päivitys 8.8. 2011: Valmennuksen hinta muuttunut! Pahoittelut sekaannuksesta!
RYHMÄT: lauantai 1 Jessica Malin, Kristiina Honko, Enna-Juuli Tainio
2 Jessica Malin, Kati Lepistö
Sunnuntai 1 Ida-Maria Kesti, Camilla Segercrantz
2 Mari Pukarinen, Sara Nyman, Susanna Kukkola
3 Paula Suontaka, Martta Elonheimo, Veera Valjakka
4 Nina Steiner, Anna Viljakka
Petra Andrejeff, kouluvalmennus
Petra Andrejeff on suorittanut sekä ratsastuksenohjaajan (2003) että ratsastuksenopettajan (2006) ammattitutkinnot. Omaa kilpailukokemusta on karttunut kansalliselta tasolta vaativa B tasolta.
Keskiviikkona 17.8. 2011 alkaen noin klo 17 pidetään Petra Andrejeffin kouluvalmennus Pohtiolammen kentällä, kesto 1 h. Hinta KaRalaisilta 15 EUR/ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 24 EUR/ratsukko, sis. valmennuksen ja kenttämaksun. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Aiheena siirtymiset, apujen käyttö ja hevoseen vaikuttaminen. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella 10.8. mennessä. Ilmoittautuminen on päättynyt. Mahdollisia vapaita paikkoja voi tiedustella Minna Kotilaiselta.
RYHMÄT 17.8. 2011
Ryhmä I klo 17 Eeva Honkala, Anna Heikkinen, Maija Olden
Ryhmä 2 klo 18 Terhi Siili, Elli Lehtimäki, Sanna Kaivo-oja
Ryhmä 3 klo 19 Mira Pajunen, Elli Lehtimäki, Minna Kotilainen
Keskiviikkona 14.9. 2011 alkaen noin klo 17 pidetään Petra Andrejeffin kouluvalmennus Pohtiolammen kentällä, kesto 1 h. Hinta KaRalaisilta 15 EUR/ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 24 EUR/ratsukko, sis. valmennuksen ja kenttämaksun. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Aiheena hevosen suoristaminen. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella 7.9. mennessä. VIELÄ VAPAITA PAIKKOJA! Kyselyt Kaisulle.
RYHMÄT
klo 17 Hanna-Mari Pekkala, Beata Rantaeskola
klo 18 Minna Kotilainen, Risto Jurva, Jaakko Marttila
Keskiviikkona 9.11. 2011 illalla Ratsastuskeskus Parvelan maneesissa. Kesto 1 h. Hinta KaRalaisilta 15 EUR + 7 EUR maneesimaksu per ratsukko (ja muilta kuin KaRalaisilta 20 EUR + 7 EUR maneesimaksu per ratsukko. Muita otetaan mukaan, jos paikkoja riittää). Aiheena pohkeenväistöt. Ilmoittautumiset tällä lomakkeella 2.11. mennessä. Vapaita paikkoja voi tiedustella Kaisulta.
RYHMÄ klo 17 Suvi Hagström, Beata Rantaeskola, Elli Lehtimäki